Energia-asiantuntija puhaltaa laitteisiin elämän

mika_luoma.jpg

Koko työuransa energia-alalla työskennellyt ja viimeiset 10 vuotta lämpöpumppusektorilla ollut Mika Luoma aloitti syyskuussa Calefalla energia-asiantuntijana.

Tästä työstä ei oltu ilmoitettu avoimena työpaikkana, sillä tehtävää ei ollut aikaisemmin olemassakaan. Se räätälöitiin miehen erikoistaitojen mukaan, joita riittää. Polttimia, kattiloita, aurinkoa, tilasuunnittelua, systeemejä, prosessien laskentaa, jäähdytysjärjestelmiä... Laiva- ja voimalaitostekniikkaa pääaineena opiskellut energiatekniikan insinööri hallitsee käsittämättömän määrän kokonaisuuksia pienenpienine yksityiskohtineen, asteen-barin tarkkuudella.

Vastuualueena tiimissä ovat laitteet, joiden toiminta on Mikalle intohimo.

- Laitteiden pitää toimia, jotta saadaan luottamus. Kun laitteet toimivat, silloin tehdään järkeviä asioita, hän toteaa.

Vinkki Calefasta tuli tuttavalta. Ennen hakua Mika selvitti tarkkaan, millaisesta yrityksestä on kyse. Työn sisältö ja työilmapiiri ovat kaikki kaikessa. Kummastakaan ei voi tinkiä, hän alleviivaa.

- Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi epäolennaisuuksiin, en tullut laittamaan kiviä polkujen varteen. Elämä on liian arvokas olla tekemättä asioita, jotka vievät eteenpäin.

- Täällä tehdään asioita eikä paperia, hän luonnehtii Calefaa. Kiitosta saa avoimuus ja järjestys, joka viestii että asiat ovat kunnossa.

Mikan harrastuksiin myös vapaa-ajalla kuuluu maailmanparantaminen. Vanhat laitteet autoista veneisiin saavat jatkoa elämälleen.

- Asioita voi tehdä järkevämmin, kestävämmin — ajatuksella, että maa on vain lainassa meidän lapsilta.

Calefalla ollaan kiinnostuneita taitavista tekijöistä. Asiantuntijayritykseen rekrytoidaan jatkuvasti ansioituneita ja motivoituneita ammattilaisia, jotka sopivat tiimiin.

Kirjoittanut Paula Harmaala 26.9.2018

Kommentit

Jätä kommentti

(Sähköpostiasi ei näytetä julkisesti.)



Calefa muuttaa teollisuuden energian hiilineutraaliksi

Kaikki energia minkä teollisuus ostaa, muuttuu hukkalämmöksi. Yleensä hukkalämmöstä yritetään päästä mahdollisimman helposti ja…

Vaikka on jo hyvä, voi silti parantaa

Sinituote Oy näyttää maailmalle esimerkkiä ekologisesta muovituotannosta. Nyt sinivalkoinen perheyritys alkaa uusiokäyttää…

Lahti Aquan kiinteistöt lämpiämään jäteveden hukkalämmöllä

"Kun tällainen lämpömäärä on hyödynnettävissä, niin otetaan siitä hyöty talteen", sanoo Lahti Aquan toimitusjohtaja Jouni…

Suomen aurinkoisin kunta Puumala lämpiää tulevaisuudessa auringolla ja Calefan lämpöpumpuilla

Suur-Savon Sähkö aloittaa lämmöntuotannon teknologialla, jonka uskotaan olevan ratkaisu uuden ajan kaukolämmöntuotantoon.

Energiainnovaatioiden Kasvupolun voittajaksi on valittu Calefa Oy

Calefa Oy on voittanut Kasvu Openin Energiainnovaatioiden kasvupolun. Kasvu Open on vuodesta 2011 järjestetty Suomen suurin…

Turun Uusiolämpöseminaari 16.5.2019 - tunnelmia ja seminaaritallenne

Calefa perustettiin vuonna 2013 vain ja ainoastaan hukkalämpöjen kannattavaa hyödyntämistä varten. Vielä tuolloin tällaisia…

Calefa on valittu Kiertotalouden kiinnostavimpien joukkoon kaikkien aikojen tiukimmilla kriteereillä

Sitra on koonnut listaa Suomen inspiroivimmista kiertotalouden yritysesimerkeistä vuodesta 2016 lähtien. Kiertotalouden…

Tässä työkalu hiilineutraalisuuteen

Kuumalämpöpumppu tuottaa tulikuumaa myös haaleista lämpötiloista.

Hybridijärjestelmä 1-vuotta, kurkistus kulisseihin

Kiillon ihmeidentekokone, energiaa huimasti säästävä hybridijärjestelmä täytti hiljattain vuoden. Millaista on ollut taival…

Calefan toimitusjohtaja vaihtuu 1.2.2019

Calefa Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1. helmikuuta 2019 alkaen Petri Vuori. Väistyvä toimitusjohtaja Vesa…