Öljystä luopuminen laskee tehtaan energiakustannuksia ja parantaa samalla Loviisan energiantuotannon ympäristöystävällisyyttä.

Loviisassa Corex valmistaa kartonkihylsyjä paperi- ja kartonkiteollisuuden käyttöön. Tehtaalla on käytetty polttoöljyä 60-luvulta alkaen, sillä kenelläkään ei ole ollut aiemmin esittää kannattavaa vaihtoehtoteknologiaa.
Loviisan Lämmön toimitusjohtaja Mikko Paajanen aloitti Corexin kanssa neuvottelut, löytyisikö öljyn korvaamiseen fiksua ratkaisua.
– Kun uusiutuva kaukolämpö öljyn korvaajana ei sellaisenaan heitä viehättänyt, piti keksiä lihaa luiden ympärille. Otin Calefan Antti Porkkaan yhteyttä, josko ratkaisu löytyisi energiatehokkuuden parantamisesta. Yhdessä sparrailtiin ja syntyikin teknistaloudellisesti paras ratkaisu, joka hyödyttää aivan kaikkia osapuolia.
Saman vahvistaa Corexin Suomen hylsyteollisuuden johtaja Maarit Simola.
– Laskelmat olivat sen verran hyviä, että siitähän se kiinnostus heräsi. Lisäksi avaimet käteen -toimituksella on iso merkitys, niin me voimme keskittyä omaan ydintekemiseemme järjestelmän ylläpidon sijaan.
Edullisempaa energiaa tehtaalle ja kaukolämpöverkolle
Kyse ratkaisussa on ekosysteemistä, jossa Corexin lämmöntarve tuotetaan kokonaan Calefan lämpöpumppujärjestelmällä. Kolmasosa energiasta tuotetaan tehtaan kuivausprosessin hukkalämmöistä ja 2/3 kaukolämpöverkon paluuvettä jäähdyttämällä.Paitsi että tämän myötä Corex pääsee kokonaan raskaan öljyn käytöstä eroon, ratkaisu parantaa myös koko Loviisan kaukolämpöverkon energiatehokkuutta. Lämmityksen ohessa syntynyt jäähdytysenergia hyödynnetään Loviisan Lämmön lämpökeskuksen savukaasupesurissa, jonka myötä koko laitoksen hyötysuhde paranee.
– Ekosysteemit energian tuottamisessa ovat tätä päivää. Lämpöpumppujen integrointi kaukolämpöjärjestelmäkokonaisuutta tehostamaan on hyvinkin kannattavaa ja oikeasti fiksua ympäristön kannalta, Antti Porkka sanoo.
– Kun jaksetaan miettiä ja ottaa kaikki puolet huomioon, löytyy aina hyvä ratkaisu. Tämä ei olisi onnistunut yksinään keneltäkään meiltä kolmelta. Monesti lämpöpumput ja kaukolämpö laitetaan vastakkain, että se on joko tai. Tässäkin tapauksessa asiakkaan kannalta paras ratkaisu löytyi yhdistämällä ne molemmat samaan järjestelmään. Corexille tämä on kustannusten kuin lämmitysjärjestelmän toimintavarmuuden kannalta kaikista paras ratkaisu, Mikko Paajanen lisää.