Tulevaisuudessa lämpö on edullisinta tuottaa CO2-päästövapaasti

Sähkön osalta näkymät Suomessa ovat positiiviset, kun CO2-vapaata omavaraista sähköntuotantoa on lähiaikoina tulossa lisää huomattavan paljon. Tuulivoimaa on rakenteilla yli 2000 MW edestä ja tätä kirjoittaessa luvitettuna on 66 uutta projektia, joiden yhteenlaskettu teho on yli 3500 MW. Olkiluoto 3 on jo kytketty sähköverkkoon, uuden laitoksen tuotto verkkoon koeajojen jälkeen on 1600 MW.
Lämpöpumppulaitoksilla saavutetaan energiaomavaraisuus, ja siitä kiittää myös kukkaro

– Nykyisessä maailmantilanteessa energiaomavaraisuus on näistä kaikista ensisijaisin. Energiantuotanto tulee Suomessa perustaa muulle, kuin kaasulle tai öljylle. Sen jälkeen tulee tehostaa energiatehokkuustoimia, millä tavoin energiankäyttöä voidaan vähentää ja optimoida sekä kuinka energia tuotetaan päästöttömästi, vetää Calefa Oy:n toimitusjohtaja Petri Vuori suuntaviivoja energiakriisin torjumiseksi.
”On hieno juttu, että ylijäämäenergiaa voidaan käyttää näin monella tavalla uudelleen, ettei lämpöä vain pistetä putkesta ulos.”

Mika Hentulla on pitkä käytännönlähteinen kokemus lämpöpumppu- ja kylmätekniikasta. Calefalla hän tekee esimerkiksi käyttöönottoja, huoltotoimia, etäseurantaa sekä järjestelmiin liittyvää jälkihoitoa ja optimointia.
Suurten kokonaisuuksien hallitsija

”Se ettei tehdä vain yhtä vaihetta, lisää vaihtelevuutta. Projekteissa ollaan mukana alusta loppuun asti ja kohteita pääsee myös näkemään käytännössä.”
CO2-vapaa lämpölaitos on uusi normaali

Polttamisesta energiantuotannossa voidaan alkaa luopumaan.
Sanoista tekoihin – miten energiatehokkuudessa päästään huipputuloksiin

Asiantuntijat kertovat askelmerkit siihen, miten teollisuus voi energian uusiokäytöllä leikata tuntuvasti päästöjä ja energiakustannuksia, ja näin tehostaa kilpailukykyään.
Mistä tietää, löytyykö omasta tehtaasta hyödynnettäviä hukkalämpöjä, Katri Parovuori?

Energiaintensiivisellä muovialalla jäähdytystarve on suuri. Asiantuntija näkee sen avaavan hyviä mahdollisuuksia energiatehokkuustoimille sekä tuotannon tehostamiselle.
Vapaajäähdytys on vain kaunis sana lämmön hukkaamiseen

Edullisena pidetty jäähdytysmuoto onkin teollisuudessa tosi kallis.
Kaukolämpöä ilmastoa jäähdyttäen

Polttamattomaan teknologiaan perustuva kaukolämmöntuotanto on kestävä ratkaisu, joka on jo tätä päivää.
Calefa muuttaa teollisuuden energian hiilineutraaliksi

Leikkaa CO2-päästöt ja säästät samalla reilusti rahaa. Miten se on mahdollista?